Ulkoilmapäivä Otanlahdessa

Maanantai päivä avautui aurinkoisena, joskin tuulisena ja Fructus käänsi nokan kohti Otanlahtea ja Rauman Makista. Tuuli ja päivälle suunniteltu minigolf saivat parin ryhmäläisen suupielet kääntymään hymyyn, kun pohdittiin, mahtaako tuuli parantaa vai huonontaa tulosta 😊

Rauman Makiksen minigolf radalta löytyy 18 erilaista väylää ja rata kiertää maauimalan ympäri. Osa ei ollut koskaan pelannut minigolffia, osalla edellisestä kerrasta oli aikaa jopa kymmeniä vuosia, mutta olipa joku käynyt jo Makiksen radan testaamassakin.

Jaoimme porukan kahteen ryhmään ja lähdimme kiertämään rataa. Rata oli hyvin toteutettu, selkeä, hyvässä kunnossa ja tarjosi erilaisia haasteita. Aina välillä kuului iloisia huudahduksia onnistuneen suorituksen, tai jopa hole-in-onen jälkeen. Parin itselle erityisen haastavan väylän jälkeen olin kuitenkin tyytyväinen omaan kokonaistulokseeni. Kokemus oli sen verran mukava, että pitää joskus mennä uudelleenkin 😊

Pelailun jälkeen pidimme evästauon Otanlahden kallioilla. Kun kroppa oli tankattu, kävelimme Kiikartornille Syväraumanlahteen. Kuumana päivänä rappuja tuntui olevan loputon määrä, mutta ylös asti päästiin. Näkymä näkötornin tasanteelta oli puuskutuksen arvoinen, suosittelen käymään. Kiikartorni on yksi Ajan jäljet-kohteista.

Koska päivää oli vielä jäljellä kävelimme vielä Poroholmaan. Istuskelimme alueella ja pohdimme erilaisia vaihtoehtoja kesän varalle. Poroholmasta starttaavat Rauman saaristokuljetuksen vesibussit ja voit käydä vaikka vanhassa sotilastukikohdassa Kuukajaskarissa tai Kylmäpihlajan majakkasaaressa.

Päivä oli kokonaisuudessaan hieno ja erilainen, eikä Vieno-myrskyn puhaltamat alkutuulahduksetkaan haitanneet menoa. Kannattaa varata aikaa ja käydä tutustumassa mitä kaikkea Otanlahden alue tarjoaa 😊

~J.P.~

Voiluodon terapiahevoset

Torstai aamu valkeni hieman pilvisessä, mutta kuitenkin poutaisessa säässä, jolloin Fructuksen porukka suuntasi autojen nokat kohti Voiluotoa. Tarkoitus oli tutustua ratsastusterapiaan Jenni Salomaan (Voiluodon terapiahevoset) ja Salla Forsmanin (Porin Woimahevonen) opastuksella.

Saavuttuamme paikalle, tämä kaksikko otti meidät ilolla vastaan ja päivä alkoi aamupalalla nuotion ääressä. Jenni ja Salla kertoivat omista taustoistaan ja miten olivat alalle päätyneet. Samalla vaihdettiin kuulumisia ja keskusteltiin ryhmäläisten suhtautumisesta eläimiin. Ensimmäinen eläinkontakti saatiin Peppi-koiraan. Liikkumisen ja aktiivisuuden perusteella ei olisi koskaan osannut arvata Peppiä sokeaksi.

Ratsastuskentällä saimme tutustua suomenhevoseen Teppoon, sekä vähän pienemmän kaliiberin poniin Iiroon. Samalla kun Jenni kertoi meille mitä ratsastusterapia on, Iiro kävi moikkaamassa ryhmäläisiä. Hän oli varsin kiinnostunut mm. allekirjoittaneen taskusta pilkistävästä vesipullon korkista. Eläinrakkaana ihmisenä oma sydän oli sulatettu ensi näkemällä, mutta kaikki eivät olleet niin sinut hevosten kanssa. Silloin Jenni piirsi maahan kolme sisäkkäistä ympyrää.

Hän kuvaili ympyrää olotilaympyräksi. Sen sisällä keskellä pienin alue on oma mukavuusalue. Siellä meidän on rento ja hyvä olla. Mutta kun poistumme mukavuusalueelta, olemme oppimisalueella, ja joskus onkin hyvä rikkoa omia rajojaan. Tästä kertoessaan Jenni sanoi toivovansa, että meistäkin jokainen yrittäisi päivän aikana tulla vähän ulos omasta mukavuusalueestaan, mutta jos jotain ei halua tehdä, sitä ei ole pakko tehdä. Silloin olisi riski, että haaste kasvaisi niin suureksi, että päätyisimme stressialueelle, jossa emme enää pysty oppimaan. Pieni stressi on ajoittain hyväksi, mutta pitkään jatkuneena ja toistuvana se lamaannuttaa meidät.

Ennen tallin sisätiloihin siirtymistä näimme myös tilan muut hevoset. Peppi seurasi uskomattoman hyvin meitä mihin ikinä menimmekin ja seikkaili välillä omiaan. Tallin sisällä meitä odotti kaksi työläistä, Nelli ja Risto kissat. Heidän ”työnään” on kuulemma jyrsijäkannan kurissa pitäminen ☺ Kissoilla oli juuri ruoka-aika, eivätkä ne sillä hetkellä välittäneet muista meidän ryhmäläisistämme, kuin niistä kahdesta, jotka antoivat heille ruokaa. Sisätiloissa asusteli myös kaksi pupua.

Viimeiset eläimet, joihin saimme tutustua, oli pihalla jo itsestään ilmoitelleet ja kaakottaneet Tippi ja Repe ankat. Jälleen halukkaat saivat antaa ankoille ruokaa. Peppi seurasi tilannetta aitauksen ulkopuolelta ja Risto puolestaan istui ylvään näköisenä ankkojen asumuksen katolla.  Kun kaikkiin eläimiin oli tutustuttu, niille oli annettu ruokaa ja hevosille viety heinää, pidimme pienen kahvitauon ennen aistipolulle siirtymistä.

Tilan ympärille oli rakennettu aistipolku, johon menimme kahdessa pienessä ryhmässä. Aistipolulla oli erilaisia rasteja, joissa keskityttiin mm. oman kehon tuntemiseen, luontoon, rauhoittumiseen, tuntoaistiin, omiin vahvuuksiin ja moneen muuhun. Yhdessä rastissa esimerkiksi kehotettiin laittamaan silmät kiinni ja kuuntelemaan ympärillä olevaa luontoa. Pystyisikö sieltä löytämään viisi erilaista ääntä ja nimeämään nämä äänet? Itse löysin vain kolme ääntä, mutta kun yksi ryhmässä olevista kertoi kuulleensa kaukana hiljaisena kuuluvaa liikenteen ääntä, silloin vasta itsekin tajusin ja kuulin sen.

Aistipolun aikana Jenni ja Salla olivat sytyttäneet nuotion. Myös aurinko oli heittänyt kaikki pilvet pois taivaalta, ja saimme nauttia grillimakkaroista ja sämpylöistä ihanan sinisen taivaan alla. Päivä oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Moni ryhmäläisistä kertoi unohtaneensa omat jännitykset ja ahdistukset, ja muurit laskeutuivat eläinten parissa. Edes minä suurena jännittäjänä ja valokuvia vihaavana en ollut ollenkaan huomannut, että minustakin oli otettu kuvia, kun olin eläinten kanssa. Olin vaan niin täysillä uppoutunut ja keskittynyt näihin ihanuuksiin. Päivän jälkeen olotila oli rentoutunut ja vapautunut, sisällä oli mukava lämmin olo. Kiitos Jenni ja Salla, että saimme tulla tutustumaan!

~J.P.~

Pölläkari vol 4

Torstai 27.8. Koko viikolle povailtiin kylmää ja sadetta, mutta säätiedotukselle annettiin potkut, kun laiturin takaa meri aukesi peilityynenä sinisen taivaan alla. Näky oli kuin sadusta ja se houkuttelikin osan porukasta laiturin päähän nauttimaan aamun taianomaisuudesta, yhteisöllisyydestä ja aamupalasta. Myös päivän ohjelma päätettiin pitää laiturilla.

Kun Fructus-hankkeen Rauman ja Porin pään väki oli saatu kasaan, meitä olikin taas mukava joukko koolla. Ensimmäisenä tehtävänä jouduimme pohtimaan itselle tärkeitä arvoja harjoituksen myötä. Eri puolille laituria oli asetettu lappuja, joissa kuvailtiin henkilöä, esim. perheen äiti tai isä, jolla on pienet tulot, tai varakas liikemies, jolla ei ole läheisiä ihmisiä, ja kaikkea siltä väliltä. Jokainen sai asettua sen lapun kohdalle, jonka kanssa voisi vaihtaa elämää, jos pitäisi. Omasta valinnastaan sai kertoa jotain, jos halusi.

Seuraavaksi otettiin perinteinen janaharjoitus, jossa laiturin toisessa päässä oli ”erittäin tärkeää” ja toisessa päässä ”ei ollenkaan tärkeää”. Saimme erilaisia väittämiä, kuten kuinka suuri vaikutus hyvällä palkalla on työssä, tai miten tärkeää on, että tekee työtä, jolla on merkitys. Joidenkin kohdalla porukka oli enemmän yhdessä, kun taas toisessa joku saattoi olla ihan toisessa päässä ja toinen toisessa. Mielenkiintoista keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa saatiin aikaiseksi.

Lopuksi jakauduttiin kahteen ryhmään ja jokainen sai ensin kirjoittaa omia ajatuksia siitä, mitkä asiat auttavat/edistävät työssäoloa/työn saamista, ja vastakohtana mitkä asiat haittaavat/vaikeuttavat työssäoloa/työn saamista. Seuraavaksi asioista keskusteltiin ensin ryhmissä ja lopuksi kaikkien paperit asetettiin laiturille nähtäväksi, ja keskusteltiin asioista yhteisesti koko ryhmän kanssa.

Koska saunan kiukaassa ei ollut kiviä korjauksen jäljiltä, saunominen jäi tällä kertaa väliin. Toisaalta aikaa vierähtikin harjoitusten parissa, kun ryhmä oli niin hyvin mukana ja osallistui aktiivisesti. Harjoitusten aikana yksi ohjaajista oli sytyttänyt grilliin tulen ja ruokailua odotellessa jokaisella oli vapaata aikaa touhuta mitä haluaa.

Kaiken kaikkiaan Pölläkarin nelipäiväinen leiri oli erittäin onnistunut ja positiivinen. Oma ensimmäisen päivän jännitys muuttui jokaisen päivän myötä helpommaksi ja seuraavaa leiripäivää alkoi jo odottaa innolla. Laiturilla pohdittiinkin, että toivottavasti leiri saadaan uusittua tulevanakin vuonna.

Kiitos:
– kaikki leiriläiset Rauman ja Porin päästä
– ohjelmasta vastannut psykologi Orvokki Julkunen
– Fructus-hankkeen työntekijät Heidi Saviaro, Mervi Parviainen ja Saija Kivi
– tutkija Anna-Maria Isola Terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselta

~J.P.~

Pölläkari vol 3

Torstai 20.8. Päivä alkoi totutusti aamupalalla. Rentoa jutustelua, päivän suunnitelmien läpikäyntiä sekä rauhallista heräämistä tulevaan päivään. Koska säätiedotus oli luvannut kesän viimeisiä lämpimiä päiviä, ohjelma oli vähän kevyempää, jotta saimme vielä nauttia kauniista ilmasta luonnon äärellä.

Päivän ohjelmassa oli erilainen janaharjoitus. Tarkoituksena oli miettiä elämää taaksepäin. Jokainen piirsi paperille janan, jonka alussa oli yläasteen päätös ja lopussa nykyhetki. Jana jaettiin vuosilukuihin, jonka jälkeen janalle sijoitettiin omaa opiskelu- ja työhistoriaa, käytyjä kursseja tai vaikka harjoittelujaksoja.

Lopuksi piti pohtia ja kirjoittaa ylös positiivisia – ja vain positiivisia – ajatuksia omista elämänvaiheistaan. Mitä hyvää muistaa esim. joltain työpaikalta työympäristöön, työkavereihin, tai vaikka omaan osaamiseen liittyen. Tarkoitus oli vahvistaa ja voimistaa uskoa itseensä ja omaan osaamiseen. Alkuun homma tuntui haastavalta, mutta kun oikein syventyi ja keskittyi aiheeseen, hyviäkin juttuja tuli mieleen ja paperi alkoi mukavasti täyttyä 🙂

Harjoituksen aikana Fructus-hankkeen Porin pään väki oli saapunut. Oli mukava nähdä uutta porukkaa, varsinkin kun loppupäivä oli vapaata seurustelua ja oleilua. Sauna oli laitettu lämpimäksi harjoituksen aikana, joten uimaan ja saunaankin sai mennä. Houkutus oli suuri, mutta allekirjoittaneella oli valitettavasti vielä uintikielto päällä. Kaksi rohkeaa kuitenkin uskaltautuivat uimaan, ja kun sinne pääsivät, eivät meinanneet merestä pois tullakaan.

Sisäpihalla grillissä oli jo hyvän oloinen hiillos ja saatiin grillattavat tulille. Joku nautiskeli auringosta laiturilla, toiset menivät ongelle matojen kaivamisen jälkeen, joku valokuvaili luontoa ja ympäristöä toisten seurustellessa pihalla auringon helliessä jokaista omissa puuhissaan. Kaikilla vaikutti olevan hyvä fiilis ja kalasaalistakin tuli, kun laiturin läheisyyteen uiskenteli ahvenparvi. Päivä päättyi yhteiskuvaan, sekä seuraavan leiripäivän odotukseen.

~J.P.~