Voiluodon terapiahevoset

Torstai aamu valkeni hieman pilvisessä, mutta kuitenkin poutaisessa säässä, jolloin Fructuksen porukka suuntasi autojen nokat kohti Voiluotoa. Tarkoitus oli tutustua ratsastusterapiaan Jenni Salomaan (Voiluodon terapiahevoset) ja Salla Forsmanin (Porin Woimahevonen) opastuksella.

Saavuttuamme paikalle, tämä kaksikko otti meidät ilolla vastaan ja päivä alkoi aamupalalla nuotion ääressä. Jenni ja Salla kertoivat omista taustoistaan ja miten olivat alalle päätyneet. Samalla vaihdettiin kuulumisia ja keskusteltiin ryhmäläisten suhtautumisesta eläimiin. Ensimmäinen eläinkontakti saatiin Peppi-koiraan. Liikkumisen ja aktiivisuuden perusteella ei olisi koskaan osannut arvata Peppiä sokeaksi.

Ratsastuskentällä saimme tutustua suomenhevoseen Teppoon, sekä vähän pienemmän kaliiberin poniin Iiroon. Samalla kun Jenni kertoi meille mitä ratsastusterapia on, Iiro kävi moikkaamassa ryhmäläisiä. Hän oli varsin kiinnostunut mm. allekirjoittaneen taskusta pilkistävästä vesipullon korkista. Eläinrakkaana ihmisenä oma sydän oli sulatettu ensi näkemällä, mutta kaikki eivät olleet niin sinut hevosten kanssa. Silloin Jenni piirsi maahan kolme sisäkkäistä ympyrää.

Hän kuvaili ympyrää olotilaympyräksi. Sen sisällä keskellä pienin alue on oma mukavuusalue. Siellä meidän on rento ja hyvä olla. Mutta kun poistumme mukavuusalueelta, olemme oppimisalueella, ja joskus onkin hyvä rikkoa omia rajojaan. Tästä kertoessaan Jenni sanoi toivovansa, että meistäkin jokainen yrittäisi päivän aikana tulla vähän ulos omasta mukavuusalueestaan, mutta jos jotain ei halua tehdä, sitä ei ole pakko tehdä. Silloin olisi riski, että haaste kasvaisi niin suureksi, että päätyisimme stressialueelle, jossa emme enää pysty oppimaan. Pieni stressi on ajoittain hyväksi, mutta pitkään jatkuneena ja toistuvana se lamaannuttaa meidät.

Ennen tallin sisätiloihin siirtymistä näimme myös tilan muut hevoset. Peppi seurasi uskomattoman hyvin meitä mihin ikinä menimmekin ja seikkaili välillä omiaan. Tallin sisällä meitä odotti kaksi työläistä, Nelli ja Risto kissat. Heidän ”työnään” on kuulemma jyrsijäkannan kurissa pitäminen ☺ Kissoilla oli juuri ruoka-aika, eivätkä ne sillä hetkellä välittäneet muista meidän ryhmäläisistämme, kuin niistä kahdesta, jotka antoivat heille ruokaa. Sisätiloissa asusteli myös kaksi pupua.

Viimeiset eläimet, joihin saimme tutustua, oli pihalla jo itsestään ilmoitelleet ja kaakottaneet Tippi ja Repe ankat. Jälleen halukkaat saivat antaa ankoille ruokaa. Peppi seurasi tilannetta aitauksen ulkopuolelta ja Risto puolestaan istui ylvään näköisenä ankkojen asumuksen katolla.  Kun kaikkiin eläimiin oli tutustuttu, niille oli annettu ruokaa ja hevosille viety heinää, pidimme pienen kahvitauon ennen aistipolulle siirtymistä.

Tilan ympärille oli rakennettu aistipolku, johon menimme kahdessa pienessä ryhmässä. Aistipolulla oli erilaisia rasteja, joissa keskityttiin mm. oman kehon tuntemiseen, luontoon, rauhoittumiseen, tuntoaistiin, omiin vahvuuksiin ja moneen muuhun. Yhdessä rastissa esimerkiksi kehotettiin laittamaan silmät kiinni ja kuuntelemaan ympärillä olevaa luontoa. Pystyisikö sieltä löytämään viisi erilaista ääntä ja nimeämään nämä äänet? Itse löysin vain kolme ääntä, mutta kun yksi ryhmässä olevista kertoi kuulleensa kaukana hiljaisena kuuluvaa liikenteen ääntä, silloin vasta itsekin tajusin ja kuulin sen.

Aistipolun aikana Jenni ja Salla olivat sytyttäneet nuotion. Myös aurinko oli heittänyt kaikki pilvet pois taivaalta, ja saimme nauttia grillimakkaroista ja sämpylöistä ihanan sinisen taivaan alla. Päivä oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Moni ryhmäläisistä kertoi unohtaneensa omat jännitykset ja ahdistukset, ja muurit laskeutuivat eläinten parissa. Edes minä suurena jännittäjänä ja valokuvia vihaavana en ollut ollenkaan huomannut, että minustakin oli otettu kuvia, kun olin eläinten kanssa. Olin vaan niin täysillä uppoutunut ja keskittynyt näihin ihanuuksiin. Päivän jälkeen olotila oli rentoutunut ja vapautunut, sisällä oli mukava lämmin olo. Kiitos Jenni ja Salla, että saimme tulla tutustumaan!

~J.P.~

Kiekon heittoa metsäradalla

Fructus kävi testaamassa Uotilan frisbeegolfradan. Rauman ainakin toistaiseksi ainoa 18-väyläinen rata valmistui vuonna 2012 Uotilaan Nikulanmäen pururadan maastoon. Suurin osa väylistä heitetään metsämaastossa, mutta muutama peltoväylä löytyy myös, joilla saa heittää vähän kovempaa ja huolettomammin. Itse en ollut muutamaan vuoteen käynyt heittämässä, ja huomasin sen ensimmäisen heiton myötä, tuli nimittäin kolisteltua muutamaakin puuta. Mutta peliä ei pidä ottaa liian vakavasti. Frisbeegolf on mukavan rento harrastus, jossa tulee samalla liikuttua ulkona. Frisbeegolfia voit pelata yksin tai ryhmässä, mutta tärkeintä on pitää hauskaa.

Uotilan AAA1-luokitus kertoo radan haastavuudesta. AAA-radoilla väylät ovat erittäin pitkiä ja haastavuudeltaan vaativimpia, joten ne sopivat hyvin myös kilpapelaajille. Radalla voi kuitenkin pelata kaiken tasoiset pelaajat. Uotila toimiikin niin koko perheen harrastusratana, kuin viikkokilpailuratanakin ☺

Frisbeegolf on nimensä mukaisesti golfia frisbeellä. Lajin perusperiaate on sama kuin perinteisessä golfissa. Frisbeegolfradan suorittamiseen käytetään mailan ja pallon sijaan erilaisia frisbee- eli liitokiekkoja ja reiän sijaan kohteena on metallinen maalikori. Tarkoituksena on heittää frisbee koriin mahdollisimman vähin heitoin. Golfista tutut par-tulokset vaihtelevat väylän pituuden mukaan par 2:n ja par 5:n välillä.

Frisbeegolf on yksilölaji, mutta sitä pelataan yleensä 3-5 hengen ryhmissä. Avausheitto suoritetaan sille merkityltä alueelta (tee). Avausheiton jälkeen kauimpana korista oleva pelaaja jatkaa ensimmäisenä. Seuraava heitto lähtee siitä kohdasta, johon edellinen heitto on pysähtynyt. Kullakin väylällä käytetyt heitot sekä rangaistusheitot lasketaan yhteen. Lopputulos on kaikkien reikien tulosten summa. Voittaja on pelaaja, joka suorittaa radan pienimmällä määrällä heittoja.

Frisbeegolf on helppo harrastus aloittaa, sillä aloittelijalle riittää vain yksi kiekko. Midrange, eli keskimatkan kiekko on monikäyttöinen ja aloittelija pärjää sillä radan kaikissa haasteissa. Kiekkoja kuitenkin löytyy kolmenlaisia ja heittojen lisääntyessä, voi ostaa itselleen myös putterin lähitilanteisiin ja driverin pidempiin heittoihin. TÄÄLTÄ löytyy hyvä opastus oikeanlaisen kiekon valintaan.

Perus rantaheittelystä frisbeegolf eroaa erityisesti heittotekniikassa ja otteissa. Heitot koostuvat pääosin puttaamisesta, rystyheitosta sekä kämmenheitosta, mutta haastaviin tilanteisiin löytyy myös upsit ja rollerit. Rystyheitto on ns. perusheitto ja siitä kannattaakin aloittaa ☺ FRISBEEGOLFLIITON sivuilta löytyy aloittelijoille todella kattava paketti aina kiekoista vauhdinottoon, lähestymisheittoon ja puttaamiseenkin.

Frisbeegolf vie helposti mukanaan, varsinkin kun taitoa tulee lisää ja alkaa oppia kiekoista ja heitoista enemmän. Raumalla Aronahteella on helpommat väylät, mutta jos haluaa rauhassa heitellä, niin suosittelen kokeilemaan Uotilan rataa. Väylät löytyvät helposti tulostettavan KARTAN avulla. Jos kipinä yhtään heräsi, niin rohkeasti kokeilemaan! Kokeneemmat pelaajat neuvovat mielellään ja frisbeegolf-pelaajien keskuudessa vallitseekin hyvä yhteishenki.

~J.P.~


Lähteet:
www.innovastore.fi
www.frisbeegolfliitto.fi
www.frisbeegolfradat.fi
www.frisbeegolfkurssi.com