Plogging = ekoteko

Raumalla järjestettiin 19.–29.4.2021 roskienkeruukampanja “Kerää ja karaa“. Kaupunkilaisia kannustettiin ulkoilemaan ja samalla keräämään ympäristöstä löytyviä roskia. Aktiivinen roskienkeräystoiminta tunnetaan maailmalla nimellä plogging. Myös Fructus osallistui koronan sallimissa rajoissa kampanjaan.

Mitä plogging sitten on? Plogging eli roskajuoksu yhdistää liikunnan ja ulkoilun roskien keräämiseen. Termi tulee ruotsin kielen sanoista jogga (lenkkeillä) ja plocka upp (poimia). Se sopii kaiken ikäisille kuntotasosta riippumatta, eikä roskapussia kummempia välineitä tarvita. Hanskoja on suositeltavaa käyttää ja etenkin käytettyjä maskeja noukkiessa tulee huolehtia hyvästä hygieniasta.

Fructuksen porukka lähti liikkeelle Nuorisotakuutalon pihalta, eikä pitkälle tarvinnut kävellä, kun ensimmäinen roskapussi oli jo täynnä. Etenkin tupakan tumppeja löytyi lähes joka puolelta, mihin katseensa käänsi. Tiesitkö muuten, että tupakan filtteri onkin muovia? Yhden tupakantumpin hajoaminen kestää keskimäärin puolitoista vuotta makeassa vedessä ja kolme vuotta merivedessä.

Jatkaessamme matkaa, pussi jos toinenkin täyttyi. Onneksi ennen lähtöä haimme sisältä vielä muutaman ylimääräisen muovipussin. Kevään ensimmäiset lämpimät päivät osuivat sopivasti kohdallemme ja aurinko lämmittikin mukavasti rauhallista roskakävelyämme. Ei uskoisi miten paljon roskia kertyy parin kilometrin matkalta. Ekoteon ja ulkoilun jälkeen oli mukava rauhoittua pihalla, nauttia auringosta ja ainakin itselle kevään ensimmäisestä grillauksesta.

Oletko sinä kokeillut ploggingia? Mitä jos seuraavalle lenkille nappaisit muovipussin taskuun mukaan? ☺

~J.P.~

Voiluodon terapiahevoset

Torstai aamu valkeni hieman pilvisessä, mutta kuitenkin poutaisessa säässä, jolloin Fructuksen porukka suuntasi autojen nokat kohti Voiluotoa. Tarkoitus oli tutustua ratsastusterapiaan Jenni Salomaan (Voiluodon terapiahevoset) ja Salla Forsmanin (Porin Woimahevonen) opastuksella.

Saavuttuamme paikalle, tämä kaksikko otti meidät ilolla vastaan ja päivä alkoi aamupalalla nuotion ääressä. Jenni ja Salla kertoivat omista taustoistaan ja miten olivat alalle päätyneet. Samalla vaihdettiin kuulumisia ja keskusteltiin ryhmäläisten suhtautumisesta eläimiin. Ensimmäinen eläinkontakti saatiin Peppi-koiraan. Liikkumisen ja aktiivisuuden perusteella ei olisi koskaan osannut arvata Peppiä sokeaksi.

Ratsastuskentällä saimme tutustua suomenhevoseen Teppoon, sekä vähän pienemmän kaliiberin poniin Iiroon. Samalla kun Jenni kertoi meille mitä ratsastusterapia on, Iiro kävi moikkaamassa ryhmäläisiä. Hän oli varsin kiinnostunut mm. allekirjoittaneen taskusta pilkistävästä vesipullon korkista. Eläinrakkaana ihmisenä oma sydän oli sulatettu ensi näkemällä, mutta kaikki eivät olleet niin sinut hevosten kanssa. Silloin Jenni piirsi maahan kolme sisäkkäistä ympyrää.

Hän kuvaili ympyrää olotilaympyräksi. Sen sisällä keskellä pienin alue on oma mukavuusalue. Siellä meidän on rento ja hyvä olla. Mutta kun poistumme mukavuusalueelta, olemme oppimisalueella, ja joskus onkin hyvä rikkoa omia rajojaan. Tästä kertoessaan Jenni sanoi toivovansa, että meistäkin jokainen yrittäisi päivän aikana tulla vähän ulos omasta mukavuusalueestaan, mutta jos jotain ei halua tehdä, sitä ei ole pakko tehdä. Silloin olisi riski, että haaste kasvaisi niin suureksi, että päätyisimme stressialueelle, jossa emme enää pysty oppimaan. Pieni stressi on ajoittain hyväksi, mutta pitkään jatkuneena ja toistuvana se lamaannuttaa meidät.

Ennen tallin sisätiloihin siirtymistä näimme myös tilan muut hevoset. Peppi seurasi uskomattoman hyvin meitä mihin ikinä menimmekin ja seikkaili välillä omiaan. Tallin sisällä meitä odotti kaksi työläistä, Nelli ja Risto kissat. Heidän ”työnään” on kuulemma jyrsijäkannan kurissa pitäminen ☺ Kissoilla oli juuri ruoka-aika, eivätkä ne sillä hetkellä välittäneet muista meidän ryhmäläisistämme, kuin niistä kahdesta, jotka antoivat heille ruokaa. Sisätiloissa asusteli myös kaksi pupua.

Viimeiset eläimet, joihin saimme tutustua, oli pihalla jo itsestään ilmoitelleet ja kaakottaneet Tippi ja Repe ankat. Jälleen halukkaat saivat antaa ankoille ruokaa. Peppi seurasi tilannetta aitauksen ulkopuolelta ja Risto puolestaan istui ylvään näköisenä ankkojen asumuksen katolla.  Kun kaikkiin eläimiin oli tutustuttu, niille oli annettu ruokaa ja hevosille viety heinää, pidimme pienen kahvitauon ennen aistipolulle siirtymistä.

Tilan ympärille oli rakennettu aistipolku, johon menimme kahdessa pienessä ryhmässä. Aistipolulla oli erilaisia rasteja, joissa keskityttiin mm. oman kehon tuntemiseen, luontoon, rauhoittumiseen, tuntoaistiin, omiin vahvuuksiin ja moneen muuhun. Yhdessä rastissa esimerkiksi kehotettiin laittamaan silmät kiinni ja kuuntelemaan ympärillä olevaa luontoa. Pystyisikö sieltä löytämään viisi erilaista ääntä ja nimeämään nämä äänet? Itse löysin vain kolme ääntä, mutta kun yksi ryhmässä olevista kertoi kuulleensa kaukana hiljaisena kuuluvaa liikenteen ääntä, silloin vasta itsekin tajusin ja kuulin sen.

Aistipolun aikana Jenni ja Salla olivat sytyttäneet nuotion. Myös aurinko oli heittänyt kaikki pilvet pois taivaalta, ja saimme nauttia grillimakkaroista ja sämpylöistä ihanan sinisen taivaan alla. Päivä oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Moni ryhmäläisistä kertoi unohtaneensa omat jännitykset ja ahdistukset, ja muurit laskeutuivat eläinten parissa. Edes minä suurena jännittäjänä ja valokuvia vihaavana en ollut ollenkaan huomannut, että minustakin oli otettu kuvia, kun olin eläinten kanssa. Olin vaan niin täysillä uppoutunut ja keskittynyt näihin ihanuuksiin. Päivän jälkeen olotila oli rentoutunut ja vapautunut, sisällä oli mukava lämmin olo. Kiitos Jenni ja Salla, että saimme tulla tutustumaan!

~J.P.~

Pölläkari vol 4

Torstai 27.8. Koko viikolle povailtiin kylmää ja sadetta, mutta säätiedotukselle annettiin potkut, kun laiturin takaa meri aukesi peilityynenä sinisen taivaan alla. Näky oli kuin sadusta ja se houkuttelikin osan porukasta laiturin päähän nauttimaan aamun taianomaisuudesta, yhteisöllisyydestä ja aamupalasta. Myös päivän ohjelma päätettiin pitää laiturilla.

Kun Fructus-hankkeen Rauman ja Porin pään väki oli saatu kasaan, meitä olikin taas mukava joukko koolla. Ensimmäisenä tehtävänä jouduimme pohtimaan itselle tärkeitä arvoja harjoituksen myötä. Eri puolille laituria oli asetettu lappuja, joissa kuvailtiin henkilöä, esim. perheen äiti tai isä, jolla on pienet tulot, tai varakas liikemies, jolla ei ole läheisiä ihmisiä, ja kaikkea siltä väliltä. Jokainen sai asettua sen lapun kohdalle, jonka kanssa voisi vaihtaa elämää, jos pitäisi. Omasta valinnastaan sai kertoa jotain, jos halusi.

Seuraavaksi otettiin perinteinen janaharjoitus, jossa laiturin toisessa päässä oli ”erittäin tärkeää” ja toisessa päässä ”ei ollenkaan tärkeää”. Saimme erilaisia väittämiä, kuten kuinka suuri vaikutus hyvällä palkalla on työssä, tai miten tärkeää on, että tekee työtä, jolla on merkitys. Joidenkin kohdalla porukka oli enemmän yhdessä, kun taas toisessa joku saattoi olla ihan toisessa päässä ja toinen toisessa. Mielenkiintoista keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa saatiin aikaiseksi.

Lopuksi jakauduttiin kahteen ryhmään ja jokainen sai ensin kirjoittaa omia ajatuksia siitä, mitkä asiat auttavat/edistävät työssäoloa/työn saamista, ja vastakohtana mitkä asiat haittaavat/vaikeuttavat työssäoloa/työn saamista. Seuraavaksi asioista keskusteltiin ensin ryhmissä ja lopuksi kaikkien paperit asetettiin laiturille nähtäväksi, ja keskusteltiin asioista yhteisesti koko ryhmän kanssa.

Koska saunan kiukaassa ei ollut kiviä korjauksen jäljiltä, saunominen jäi tällä kertaa väliin. Toisaalta aikaa vierähtikin harjoitusten parissa, kun ryhmä oli niin hyvin mukana ja osallistui aktiivisesti. Harjoitusten aikana yksi ohjaajista oli sytyttänyt grilliin tulen ja ruokailua odotellessa jokaisella oli vapaata aikaa touhuta mitä haluaa.

Kaiken kaikkiaan Pölläkarin nelipäiväinen leiri oli erittäin onnistunut ja positiivinen. Oma ensimmäisen päivän jännitys muuttui jokaisen päivän myötä helpommaksi ja seuraavaa leiripäivää alkoi jo odottaa innolla. Laiturilla pohdittiinkin, että toivottavasti leiri saadaan uusittua tulevanakin vuonna.

Kiitos:
– kaikki leiriläiset Rauman ja Porin päästä
– ohjelmasta vastannut psykologi Orvokki Julkunen
– Fructus-hankkeen työntekijät Heidi Saviaro, Mervi Parviainen ja Saija Kivi
– tutkija Anna-Maria Isola Terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselta

~J.P.~

Pölläkari vol 3

Torstai 20.8. Päivä alkoi totutusti aamupalalla. Rentoa jutustelua, päivän suunnitelmien läpikäyntiä sekä rauhallista heräämistä tulevaan päivään. Koska säätiedotus oli luvannut kesän viimeisiä lämpimiä päiviä, ohjelma oli vähän kevyempää, jotta saimme vielä nauttia kauniista ilmasta luonnon äärellä.

Päivän ohjelmassa oli erilainen janaharjoitus. Tarkoituksena oli miettiä elämää taaksepäin. Jokainen piirsi paperille janan, jonka alussa oli yläasteen päätös ja lopussa nykyhetki. Jana jaettiin vuosilukuihin, jonka jälkeen janalle sijoitettiin omaa opiskelu- ja työhistoriaa, käytyjä kursseja tai vaikka harjoittelujaksoja.

Lopuksi piti pohtia ja kirjoittaa ylös positiivisia – ja vain positiivisia – ajatuksia omista elämänvaiheistaan. Mitä hyvää muistaa esim. joltain työpaikalta työympäristöön, työkavereihin, tai vaikka omaan osaamiseen liittyen. Tarkoitus oli vahvistaa ja voimistaa uskoa itseensä ja omaan osaamiseen. Alkuun homma tuntui haastavalta, mutta kun oikein syventyi ja keskittyi aiheeseen, hyviäkin juttuja tuli mieleen ja paperi alkoi mukavasti täyttyä 🙂

Harjoituksen aikana Fructus-hankkeen Porin pään väki oli saapunut. Oli mukava nähdä uutta porukkaa, varsinkin kun loppupäivä oli vapaata seurustelua ja oleilua. Sauna oli laitettu lämpimäksi harjoituksen aikana, joten uimaan ja saunaankin sai mennä. Houkutus oli suuri, mutta allekirjoittaneella oli valitettavasti vielä uintikielto päällä. Kaksi rohkeaa kuitenkin uskaltautuivat uimaan, ja kun sinne pääsivät, eivät meinanneet merestä pois tullakaan.

Sisäpihalla grillissä oli jo hyvän oloinen hiillos ja saatiin grillattavat tulille. Joku nautiskeli auringosta laiturilla, toiset menivät ongelle matojen kaivamisen jälkeen, joku valokuvaili luontoa ja ympäristöä toisten seurustellessa pihalla auringon helliessä jokaista omissa puuhissaan. Kaikilla vaikutti olevan hyvä fiilis ja kalasaalistakin tuli, kun laiturin läheisyyteen uiskenteli ahvenparvi. Päivä päättyi yhteiskuvaan, sekä seuraavan leiripäivän odotukseen.

~J.P.~

Pölläkari vol 2

Pölläkari sai päivävieraita jo toistamiseen, kun Fructuksen porukka suuntasi yhteiskuljetuksin kohti Voiluotoa. Kokoonpano oli vaihtunut niin ryhmäläisten, kuin ohjaajien taholta, nimittäin mukana touhussa oli psykologi Orvokki Julkusen lisäksi myös tutkija Anna-Maria Isola Terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselta.

Päivän aloittelua

 Katulähetyksen kesätyöntekijä oli yhdessä muutaman leiriläisen kanssa loihtinut herkullisen aamupalan, jonka saimme nauttia luonnon helmassa. Sen jälkeen olikin aika käydä tositoimiin: ”Etsi luonnosta jotain, mikä kuvastaa tunnettasi ja oloasi juuri nyt, miltä tuntui tulla tänään tänne?” Pienen alkukangertelun jälkeen pöydälle alkoi ilmestyä erilaisia objekteja, mm. kukkasia, lehtiä ja ongen kohokin. Jokainen sai kertoa omasta valinnastaan juuri niin paljon, tai vähän, kuin halusi.

Pienen jaloittelun jälkeen käytiin kiinni päivän aiheeseen. Oli tarkoitus miettiä mitä on hyvä elämä ja löytää niitä omia, ehkä piilossakin olevia voimavaroja. Jokaisen piti keksiä 7 asiaa, jotka tekevät omasta elämä juuri niin hyvän, kuin se sillä hetkellä on. Joillekin niiden keksimisen oli helppoa, kun taas toisille seitsemän asian keksiminen oli työn ja tuskan takana, mutta niin vain jokainen löysi ne hyvät asiat omasta elämästään.

Ennen lounasta tehtiin vielä perinteinen janaharjoitus, mutta päivän ehkä hauskin osuus tuli pienten korttien myötä. Jokaiselle jaettiin viisi korttia, joissa luki erilaisia asioita, jotka ovat tavoittelemisen arvoisia tai tärkeitä elämässä. Tarkoituksena oli käydä vaihtokauppaa muiden kanssa korteista, jotta löytäisi itselle sopivat viisi asiaa. Korttien tekijällä oli ollut pilke silmäkulmassa, eikä touhu ollut ollenkaan vakavaa, sillä korteissa oli perinteisten ”hyvä perhe” ja ”tasapainoinen elämä” lisäksi myös mm. ”Mona Lisa taulu vuodeksi omalle seinälle” ja ”voittaa Miss Suomi -kilpailu”

Harmaahaikara ja västäräkki

Päivä päättyi tortilloihin ja vapaaseen aikaan. Edellisellä kerralla löytynyt lapio mahdollisti matojen kaivamisen ja näin ollen myös kalojen narraamisen. . Joku kävi pienellä kävelyllä kun toinen istuskeli laiturilla kamera kaulassa nauttien luonnon rauhasta ja sen elämästä. Mitähän uutta seuraava päivä tuo tullessaan?

~J.P.~

Pölläkari vol 1

Rauman Voiluodolla sijaitseva Pölläkari sai ensimmäiset leiriläisensä vähään aikaan. Pölläkari on monelle raumalaiselle tuttu paikka erilaisista leireistä. Itsekin olen joskus yhdellä leirillä ollut, mutta vuosia on sen verran takana, ettei muistoja juurikaan ole jaettavaksi.

Vaihtuvan kokoonpanon ryhmässä oli tällä kertaa neljä leiriläistä, joista allekirjoittanutta jännitti selvästi enemmän kuin muita. Paikan päällä käytiin läpi päivän ohjelmaa, jonka jälkeen kahvin tippumista odotellessa oli hetki aikaa omatoimiseen paikkaan tutustumiseen. Pari ryhmäläistä lähti lapion metsästykseen, jotta voisi kaivaa onkimatoja, mutta minä suuntasin automaattisesti kamera kaulassa laiturille. Kesän ehkä kuumimman helteen koetellessa jokaisen deodorantin kestävyyttä, vietimmekin suurimman osan ajasta varjossa tai sisällä, mutta tauoilla ryhmäläiset usein suuntasivat laiturille. Pölläkari on upealla paikalla ja kameraan tallentuikin päivän aikana mm. erilaisia lintuja ja luonnon kauneutta.

Aamupalan jälkeen oli pieni ryhmäytyminen esittelyjen muodossa, sekä janaharjoitus. Ryhmälle esitettiin esimerkiksi kysymys: ”Miten paljon sinua jännittää tällä hetkellä?”, jonka jälkeen jokainen sai hakea oman paikkansa kuvitteelliselta janalta. Jännittää paljon, ei jännitä ollenkaan, tai jotain siltä väliltä. Olin ainoa, joka jäi lähelle ”jännittää paljon” päätä, ja pakko myöntää, ettei se ainakaan helpottanut jännitystä ja tunsin hetken oloni todella epämukavaksi. Aihe kuitenkin otettiin esille ja painotettiin jokaisen vapautta olla juuri sitä mieltä, mitä itse haluaa, ei tarvitse mennä joukon mukana, eikä kukaan arvostele toisen mielipiteitä tai tuntemuksia. Lopulta se helpottikin oloa koko leiripäivän suhteen.

Oli helpompaa osallistua mm. oman toteemieläimen löytämiseen sekä muuhun ohjelmaan. Tauoilla pystyi paremmin vaihtamaan sanan tai toisenkin jonkun muun ryhmäläisen kanssa. Näytinpä mm. silkkiuikusta ottamaani kuvaa ja kävimme keskustelua siitä, onko kuvassa kenties kuikka, tukkasotka, tai jokin muu pulu, joten nauruakin piisasi!

Mielenkiinnolla seuraavaa leiripäivää odotellen,

~J.P.~

Hierkonpolku 18.6.2020

”Juhannusviikon helteet väistyivät tieltä torstaina, kun Fructus suuntasi Pyhärannan Reilaan Hierkonpolulle. Merenranta-alue on ennen toiminut puolustusvoimien harjoitusalueena, mutta 2014 alue siirtyi Metsähallituksen omistukseen. Nyt alueella on talkoolaisten voimin rakennettu ihana luontopolku, tulentekopaikat, laavu, puuvaja ja käymälä.

Suuntasimme kohti Kyhkärännokkaa, jossa aloitimme päivän – vaikkakin pilvisen ja hieman tuulisen – kahvilla ja leivällä. Kun viima yritti tunkeutua luihin asti, oli aika lähteä kävelemään. Tuuli ei käynyt puiden läpi, joten lopulta ilma olikin täydellinen: ei liian kuuma, eikä pienen tuulenvireen takia ötököitäkään juuri ollut.

Polun varrelta löytyi paljon valokuvattavaa. Pienessä poukamassa kyhmyjoutsen esitteli kuutta poikastaan. Emo päästi melko lähelle kuvaamaan, mutta vahti kyllä herkeämättä, ettemme tule liian lähelle. Välillä maisema näytti lähes satumaiselta, kun korkeat männyt seisoivat vankasti vihreän luonnon keskellä, ja kun kääntyi ympäri, saattoi nähdä pienen pätkän hiekkarantaa.

Valitsemamme 1,3 km reitti päättyi Hierkonpään laavulle, jossa oli myös käymälä ja puuhuone. Enpä ole koskaan käynyt niin siistissä ja hajuttomassa ulkokäymälässä! Laavu oli kaunis ja upealla paikalla. Siellä olikin hyvä pitää pieni tauko. Eräs ryhmän jäsenistä kokeili kalaonnea, mutta ranta oli kuulemma liian matalaa virvelöintiin.

Jatkoimme vielä hetken eteenpäin isommalle hiekkarannalle, josta käännyimme takaisin kohti Kyhkärännokkaa. Nyt viileän ilman takia olimme ainoat samoilijat luontopolulla, mutta paikka jätti kyllä sellaisen vaikutuksen, että sinne on pakko lähteä joskus uudestaankin! Metsäpalovaroituksen takia emme nyt voineet grilllata, mutta ehkäpä ensi kerralla 🙂

Ohessa vielä Leader Satakunnan video Hierkonpolusta vuonna 2018.

~J.P.~”


Saman tyyppistä matalan kynnyksen toimintaa (mm. ympäristön siistiminen, poistotekstiilien lajittelu sekä luonnon monimuotoisuuden suojeleminen) on tulossa jatkossakin. Ota yhteyttä ja kysy lisää, jos mielenkiintosi heräsi.

Heidi Fructus Rskl 044-068 4960

Kesäpäivä Jermurannassa 12.6.

”Aurinkoinen ja lämmin kesäsää oli tilattu Rauman Seudun Katulähetys ry:n sekä Rauman Seudun Työnhakijat ry:n yhteiseen kesäpäivään Jermurannassa. Ja sitä saa mitä tilaa. Onneksi puut loivat varjoa piha-alueelle, joten paahdetta oli myös mahdollista päästä pakoon.

Päivän aikana luvassa oli mm. pelailua, pihapelejä ja grillausta. Yleisen infon jälkeen kukin hajaantui omille teilleen, joku lähti kalastamaan, toinen kiertämään Jermurannan ympäristöä ja nauttimaan luonnon rauhasta, osa lämmittelemään tulevaa lentopallon peluuta varten ja osa kävi tutkimassa tien toisella puolella olevaa Salmelan tilaa. Sieltä löytyi mahdollisuus myös frisbeegolfin peluuseen. Allekirjoittanut kävi myös nauttimassa auringosta ja merestä juuri rakennetulla laiturilla, kyllä siinä kelpasi istuskella!

Kun seurueita saapui enemmän, saatiin lentopallo pelit aikaiseksi. Rennolla mielellä, huumorilla, iloisella kannustuksella sekä ”fair game” meiningillä oli mukava pelata ja samalla vähän verestää vanhoja taitoja. Pisteitäkään ei laskettu, vaan jokainen teki oman parhaansa, ja se riitti.

Pelailun jälkeen olikin jo nälkä, joten porukka suuntasi pihalle, jossa liekit jo löivät nuotiosta. Eikun makkarat tulille ja ruokaa ääntä kohden. Muutama ihminen otti odotellessaan tiukan tikkakisan, mutta taisivat hekin lopulta päätyä edellä mainittuun fair game -lopputulokseen. Selvisipä samalla myös kalastajan saama saalis; tällä kertaa onkeen oli tarttunut vain kolmipiikki. Makkaroiden jälkeen paistettiin vielä letut ja nautittiin ne herkullisen hillon kera. Iloinen puheensorina täytti piha-alueen, kaikki olivat nauttineet niin päivästä, kuin tilatusta kesäsäästäkin.

Kiitos Rauman Seudun Katulähetys ry ja Rauman Seudun Työnhakijat ry ihanasta päivästä!

~J.P.~”


Saman tyyppistä matalan kynnyksen toimintaa (mm. ympäristön siistiminen, poistotekstiilien lajittelu sekä luonnon monimuotoisuuden suojeleminen) on tulossa jatkossakin. Ota yhteyttä ja kysy lisää, jos mielenkiintosi heräsi.

Heidi Fructus Rskl 044-068 4960